Pikku aktiviteetteja

Aamuisesta uhoamisesta huolimatta, jouduin luopumaan peiton ja tyynyn tarjoamasta turvasta. Sain kuitenkin edes yhden järjellisen asian aikaseksi tänään, Hartsalle on tallipaikka talveksi katottu, älyttömän halpa ja vielä lähellä. Luottavaisin mielin siis huomenna viemään mopo talviteloille.

Ilta onkin mennyt askarrellessa...

Luovuus kukoistaa

Ööö mitä täst tulee?

Elämäni ensimmäiset cheer-rusetit mun pikkutytöille! 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. En ole vielä polttanut sormia kuumaliimapistoolilla. Eiköhän sekin vielä onnistu :D

Onks pakko jos ei taho?

Tiedättekö ne aamut kun on vaan mahdoton repiä itseään sängystä ylös? Peitto painaa tonnin ja tyynykin olis niin hyvin? Jep. Meillä on sellanen aamu tänään. Taidan suoda itselleni vielä yhden Pako-jakson verran köllimisaikaa, mikä tarkoittaa yhden anatomia&fysiologian tehtävän tekemistä. Win-win vai itsensä huijaamista? Mene ja tiedä.

Tässä vielä pläjäys huumoria tuntureiden keskeltä, voin kertoa että viime talvena soi mökissä pariin otteeseen...

Tämän päivän hyvänmielen-aiheuttajat.

Syntymäpäivälahjaksi saatu, ukon tekemä peili. Vanha ikkunan poka, johon porasi koukut koruille, ja askarteli köysirinkulan (jolle en tiedä varsinaista nimitystä, saati käyttöä, mutta ihana se on).
Totaalinen yllätys ja paras syntymäpäivälahja!

Jo kauan paikkaansa odottanut hylly päätyi viimein seinään, ja sain osan arvokkaimmista keräilymukeistani keittiön kaapeista esille. Loput odottavat seuraavaa hyllyä visusti kaapissa, ja kaupassa tarjolla olevat mukit on meidän taloudessa käyttömukeja. Ne jos hajoaa niin ainakin saa vielä kaupan hintaan hankittua uuden...

Lokakuisen illan auringonlasku.

Melkein vetää vertoja Balin auringonlaskuihin.












Viimeisimpänä, liityin tänään Facebookissa Edes yhtenä päivänä maailman tärkein-ryhmään. Ryhmän on perustanut 16-vuotias tyttö, erään äidin tempauksen inspiroimana. Ryhmän tarkoitus on tehdä hyvää, aiheuttaa hyvää mieltä ja saada autettavat saamaan itsensä tuntemaan tärkeiksi, välitetyiksi ja erikoisiksi, koska he ovat juuri oma ihana itsensä. Ryhmä on perustettu viikonloppuna, ja sillä on jo yli 15000 jäsentä, valmiina auttamaan, tai avuntarpeessa. Jopa Jethro Rostedt on noteerannut ryhmän, ja lähtenyt omalla tavallaan toimimaan. Aivan mahtava ja kauaskantoinen ajatus. Hyvä Äiti, joka sait tämän kaiken liikkeelle!

Keskiyön sydänkohtaukset

Tämä pieni päiväunia vetelevä pallopää aiheutti toissa yönä sydänkohtauksen kanssa-asujilleen. Päästin Pojun takapihalle iltapissalle, (mikä meillä tarkottaa sitä että tunti-pari iltaruuan jälkeen käy tekemässä isot ja pienet hädät takapihalla, ja tulee sitten raapimaan terassin ovea että päästäkää ny hyvät ihmiset hänet sisälle mikäli ei ole ehditty huutelemaan. Tämä toimenpide kestää 5-10 minuuttia.) ja kun menin huutelemaan kaveria, ei näy eikä kuulu. Huutelin ja viheltelin lisää takapihalla, ei tulosta. Menin etupihalle huutelemaan, josko olis tapansa mukaan ehtinyt tallirakennuksiin tutkimaan entistä maatilaelämää, vaan ei koiraa näy. Nyt alkoi jo oikeasti huolestuttamaan, sillä Poju pysyy normaalisti omassa pihassa, etenkin kun on pimeää ja kylmää, sillä kaveri tahtoo hyvin pian takaisin lämpöseen viltille köllimään.

KarkuriPoju päiväunilla.

Tässä vaiheessa ukkokin kaivo ittensä sängystä ylös ja molemmat paineli pihalle taskulamppujen kanssa. Huudeltiin, vihelleltiin, kierrettiin tonttia ja mettää ja metässä kulkeva pururata ja läheinen asuinalue. Ei näy. Soitin paikalliseen eläinhoitolaan jonne löytöeläimet toimitetaan ja annoin tuntomerkit toiveena että joku yksinäinen lenkkeilijä olisi osunut kohdalle ja napannut mukaansa tarkoituksena toimittaa heille. Tietenkin todennäköisimpänä pidin koiran joutuneen jonkun metsäneläimen suihin (vaikka tällä seudulla tuskin ihan kovasti niitä on, ottaen huomioon kolme uutta asuinaluetta jotka viime vuosien aikana on näille leveyksille pystytetty), tai koiran satuttaneen ittensä mettässä tai pudonneen viimeisen kerran kiveltä tai muuta yhtä positiivista. Puoli tuntia koiraa haettuani tuloksetta, palasin pihaan kiertämään vielä kerran terassin aluset ja muut normaalit piilot, mutta ei jälkeäkään. Ukko oli lähtenyt autolla ettimään, ja palasikin pihaan vähän jälkeeni. Avasi matkustajan puolen oven ja sielä etupenkillä omalla paikallaan istui reipas ja iloinen Poju.

Koira oli viereisen asuinalueen toisella laidalla jolkotellut vastaan suunta kohti kotia. Ukko kertoi että pihassa on parina päivänä pyörinyt tuntematon kissa, jonka perään Poju ilmeisesti on lähtenyt. Sisälle kun päästiin pyöri koira iloisena ja onnellisena tajuamatta yhtään minkä takia emännän naama on itkusta punainen ja nenä valuu räkää, ja odotti saavansa namia. Minä pyyhin räkää poskelta, haukuin paskapääksi ja komensin omaan sänkyynsä nukkumaan, missä köllikin koko yön omalla paikallaan emännän vieressä. Onneksi onneksi onneksi oli jo niin myöhäinen ajankohta että autoliikennettä asuinalueella ei siihen aikaan enää ole, tai ylipäänsä tällä suunnalla. Säikähdin sanoin kuvaamattoman paljon, Poju on lähes 7 vuotta ollut ystävä ja kumppani ja äärettömän tärkeä asia elämässäni, ja pelkäsin että yhteinen taival katkeaa aivan liian aikaisin. Onneksi tällä kertaa loppu hyvin kaikki hyvin, ja mikäli se minusta on kiini, toista kertaa ei tule.

Mitä Mymmlan lukee?

Oon monta vuotta lukenut blogeja. Muodista, sisustuksesta, elämäntyyleistä, milloin mistäkin. Ajan kuluessa ja oman maun muuttuessa (vai vakiintuessa?) blogivalikoima on laajentunut ja supistunut, mutta haluan nyt esitellä teille pari joita seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti.

Parolan asema

Parolan asema kertoo nimensä mukaisesti Parolan vanhan rautatieaseman muutoksesta yhteiskunnan kulmakivestä uusien omistajiensa idylliseksi kodiksi. Mielettömän luovia ja kekseliäitä ratkaisuja, vanhaa ja modernia sopivassa suhteessa toteuttavaa sisustusta. Bloginpitäjän innovatiivisuus on noteerattu suuremmaltikin, häneltä on julkaistu kaksi sisustuskirjaa (jotka ovat edelleen lukulistalla käsiin asti ehtimättä), blogi on valittu Gloria-lehden vuoden 2012 parhaaksi sisustusblogiksi, asemalta on kuvattu Blogistaniaan jakso ja blogia julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi. Vaikka ihan yksyhteen ei sisustusmakumme mene, on blogi äärettömän inspiroiva ja opettavainen, tälläiselle vasen käsi kyynärpäätä myöten keskellä oikeaa kämmentä-sisustajalle.

Pastanjauhantaa

Kahta reseptiä ehtinyt kokeilemaan, kun aika on mennyt lähinnä kuolatessa, miten joku osaa? Blogi on ollut pystyssä 8 vuotta, ja minä löysin sen vasta hiljattain. Herkullisia, haastavia reseptejä jotka pakottavat poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Tai ainakaan mulle ei ole tullut mieleen tunkea mihinkään ruokaan neljää valkosipulin kynttä ja hunajaa samalle pannulle. Tai sitten mä olen vaan suppea Saarioisten äitien ruokkima uusavuton. Sekä minä että mies hurahdettiin jauhantaan, ja tämän päivän Pollo Limoncello sai molemmilta 10 tähteä ja papukaijamerkin. Selailua helpottaa kategoriat jakava linkitys; blogin yläreunasta löytyy linkit niin pikkupurtavalle, kalaruuille kuin juomillekkin. Tämän parissa varmasti vierähtää ilta jos toinenkin.

Stella Harasek

Stella Harasek karkasi Olivialta omille teilleen, ja kirjoitti loppuun huippusuositun bloginsa Paras aika vuodesta. Tuota blogia hän piti monta vuotta, käsitellen rocknäkökulmasta muotia, sisustusta, musiikkia, elämää, ystäviään, mäyräkoiria, iloja ja suruja. Henkilökohtaisesti olen iloinen tästä suunnanmuutoksesta ja päätöksestä lähteä omalle polulle, sillä loppumetreillä Paras aika vuodesta ei enää säväyttänyt. Uuden blogin myötä on ihana huomata kuinka bloggaaja on saanut uutta potkua blogiinsa. Stellalla on viehättävä tapa kirjoittaa, se mukaansa tempaava ja kevyt. Pienenä lisänä mainittakoon valoisa hymy, surffitukka ja inspiraatiopuuskia aiheuttava maku niin pukeutumisen kuin sisustamisen suhteen. Harkitsinpa hetken mäyräkoirankin hankintaa, kunnes tulin järkiini. Tosin se täydellinen villaneule syksyn kylmyyttä torjumaan on edelleen löytämättä... Metsästys jatkunee tänä syksynä!


Tässä pari tutustumisen arvoista, toivottavasti nautitte yhtä paljon kuin minä!

Haastetta

Ihanainen Mommy Butterfly halusi rikkoa blogihiljaisuuden haastamalla Mymmelin. Alunperin haaste on ollut hääaiheinen, mutta matkanvarrella muokkaantunut. Vastataanpa siis haasteeseen...


Haastetun bloggaajan tulee:

• kertoa 11 asiaa itsestään
• vastata haastajan kysymyksiin
• keksiä erinäinen määrä uusia kysymyksiä seuraaville
• haastaa muutama blogaaja

Eli minä:

1. Pidän sopivasta kiireen tunteesta ja tykkään olla monessa mukana. Valitettavasti toisinaan se innostus vaan lopahtaa heti alkuunsa.
2. Vaan siitäpä mistä innostun tosissani, olen intohimoisen hullaantunut ja haluan tietää aiheesta kaiken, osata kaiken ja lähes elää ja hengittää tätä aihetta.
3. En ole koskaan pitänyt itseäni kodinhengettärenä tai emäntänä, vaan juuri eilenpä totesin sisäisen pikkuvaimoni hiljalleen nostavan päätään hyllyjen ja peilien päätyessä seinälle, ja lihapullataikinan pyöriessä kätösissä.
4. Musta on pikkuhiljaa muodostunut myös ruuanlaiton suuri ystävä. Tosin tämä kaikki tapahtuu pienestä inspiraatiosta, mikäli kaapeista löytyy kaikki tarvittavat ainesosat. Eilen esitin toiveen Gordon Ramsayn Kokkauksen taito-kirjasta (ultimate cookery course - 100 recipes to stake your life on), josta toivottavasti oppis muutakin kun merimiehisen kielenkäytön keittiössä...
5. Haluaisin kovasti kovasti ihania lyhtyjä ja tuikkuja joka paikkaan sisällä ja ulkona.
6. Herätyskelloa ei voi torkuttaa liian montaa kertaa. Ennen kuin on myöhässä.
7. Ostin muutama viikko sitten kauan kaipaamani harrikan <3 Onnistuin kaatamaan sen ensimmäisen viikon jälkeen niin että siitä katkesi jarrukahva... Eipä tuo mitään, löysin jo mageet nyrkkirautakahvat tilalle :D
8. Valmennan tänä syksynä kolmea joukkuetta, sen lisäksi että käyn koulussa ja töissä. Viikonloppusin vähän väsyttää.
9. Pieni osa minusta kaipaa Äkäslompoloon niin sanoinkuvaamattoman paljon.
10. Unohdin tossa ylempänä mainita että oon ihan satasella Gordon Ramsay-fani. Mitä tahansa se telkkarissa tekeekään, se on maailman parasta viihdettä.
11. Haluaisin kotiin käyttöastiastoksi Muumi Muutto-sarjan. Ne vaan on niin suloset. Veikkaan vaan että meillä ei aikuiset ihmiset suostuis syömään muumilautasilta. Noin niinku jatkuvasti.

Saamani kysymykset: 

• Aurinkoloma etelään vai mökille järvenrantaan? Onpa vaikea. Ikuisena auringonpalvojana valitsen kuitenkin aurinkoloman etelään.
• Puklut rinnuksilla vai kakkaa sormuksen alla? Puklut rinnuksilla, ehdottomasti.
• Hikilenkki vai leffailta? ...Supervalmentajan on nyt pakko myöntää että leffailta!
• Jos saisit ylimääräisen tunnin vuorokauteen, mihin sen sijoittaisit ja mitä sillä tekisit? Näkisin kummilapsia enemmän. Toista kummipoikaani en ole nähnyt sitten heinäkuun?
• Mikä saa sinut suuttumaan? Välinpitämättömyys, vastuttomuus, kaksinaamaisuus, ehdottomuus ja valehtelu.
• Mistä pidät eniten itsessäsi? Luovuus, innostuneisuus, hyväsydämisyys, ja sopeutuvaisuus.

Kysymykseni eteenpäin:

• Miten syksy sinussa ilmenee?
• Pikareissu kauppaan vai leivontamaratoni?
• Milloin ihminen on mielestäsi aikuinen?
• Kuinka kauan on "vielä vähän aikaa"?
• Meneekö päivä pilalle jos aamulla on maito loppu?
• Jos saisit kutsun Linnan juhliin, menisitkö? Miksi/miksi et?
• Mikä on mielestäsi "laaatuaikaa"?

Ja haastan mukaan Vapaalla mielellä, sekä Elämää retuperällä.

Oi onnea.

Kaiken autoraivon jälkeen elämästä löytyy myös niitä onnen hippusia. Pääsen palaamaan töihin nopeammin kuin kuvittelin, fysioterapeutti antoi luvan joogaan ja hevosen selässä killumiseen, ukko on ihan tyhmä ja piski hurmaava. Päälle vielä kourallinen ihania läheisiä ihmisiä ja vaaleanpunainen hattarahöttöolotila on valmis. Rakastan elämääni kaikkine rosoineen.

Onnea on ystävän tuomat raparperin varret.

Onnea on lounaalta jääneet maissintähkän jämät.

Onnea on odottamaton tuliainen koska "oli ihan sun näköses. Tulit heti mieleen".

Uusi auto! (Ei, en muuten osaa enää ajaa manuaalivaihteisella autolla. Unohdan aina vaihtaa vaihdetta pienemmälle...)

Iltasella tehty kauppareissu ukon kanssa. Arki <3

Mutta sokerina pohjalla.

Musta tuli eilen illalla klo 19.45 pienen tsubulaisen täti.

Home sweet home.

200km öljyä sylkevällä autolla onnistuneesti takana! Kotona puoli kahden aikaan yöllä, ja ovella vastassa ukko ja piski. Ah onnea.

Ukko on suhtautunut mahtavasti mun erinäisiin reissuihin joita on kertynyt jo ihan kiitettävästi takataskuun. Toki säännöllisen epäsäännöllinen jatkuva kotoa poissaolo rasittaa parisuhdetta vaikka sitä kaikin tavoin yrittääkin vaalia. 

Reissuissa parasta on kotiinpaluu, tuttuun kainaloon kömpiminen ja hiljaa lähekkäin oleminen. Siinä yhdessä ollessa muistuu mieleen ne kaikki pienetkin syyt miksi toista rakastaa ja kuinka onnellinen sitä pieni ihminen voi ollakkaan.

Hampaiden kiristystä.

Mikä on parasta mitä voi tapahtua kun olet 200 kilometrin päässä kotoa?

Kauniisti sanottuna, perkele.

BMW, tuo uljaiden urojen maantielaiva, turautti öljyt pihalle kaupan pihalla. Huomenna piti lähteä kotiin. Asiaa ei auttanut järeä raivonälkä johon piti hakea helpotusta kauppareissun jälkeen läheisestä pizzeriasta, saati mies joka oli juuri sillä sekunnilla keskellä Vanajavettä lillumassa paatilla, toisin sanoen puhelinyhteyden ulottumattomissa. Onneksi on suku, ja puhelu kälylle hälyytti koko klaanin valmiuteen ja mies saatiin kiinni alle 10 minuutissa.

Olihan tässä puhettakin autojen vaihdosta, mutta kykenemättömänä kytkimen polkemiseen, kulkeminen automaattivaihteisella oli toteen tullut toive.

Huomiohuorausta.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla.

Uuu lisäsin blogin blogloviniin (kivittäkää jos taivutus häiritsee).
Seuratkoon hän joka omakseen kokee.

Karvoja ja kuolaa Västanfjärdissä.

Viime viikonloppu, ja tämä viikko vierähtävät hevosmaisissa tunnelmissa. Huonosti toimiva polvi ei ole esteenä rakkaudelle lajiin, vaikkakin henkikulta onkin edes jollain tavalla turvattu nappaamalla kaveri matkaan huolenpitäjäksi. 

Uljaat vahtikoirat.

Ponit iltapäivälenkillä.

Pienet pylleröiset.

Landella landetyyliin, mönkkärillä jätskikauppaan.

Onnistu toi pannari.

Päätin kokeilla sujuuko heppailu jo.

Sujuhan se!

Oli se sen arvosta.

Mistä tiedät olevasi landella?

Hermo lepää (paitsi sillon kun ponit jekkuilee) ja linnut laulaa. Aamuhommien jälkeen aamupala-auringonottohetki terassilla, ja pakastimesta jätski. Toki hetkittäistä tukaluutta kuvaan tuo jumppatuokiot joita pitää tehdä elvyttääkseni polven liikkuvuutta, ja liian heikot särkylääkkeet. Näistä pienistä takaiskuista huolimatta, kesä on kaunis saarella, ja mulle suotu upea mahdollisuus nauttia siitä.

Luomisen tuskaa tallilla.

Kun käyttöautoista edes toinen on saatu ajokuntoon, voi taas keskittyä harrastetoimintaan. Ihan ei vielä taida läskiluu olla liikenteeseen, Pontiacista puhumattakaan. Mun piti vaihtaa Rebelin retku Harrikkaan keväällä, mutta tää polvileikkaus siirsi sitäkin unelmaa. Mutta mikäpä tässä, onhan se kesä ens vuonnakin :D Kunhan LinnaCruisingissa olis edes yks toimiva pyörillä liikkuva laite, oon tyytyväinen.

Ford f-100 -55, eli Fatbone.

Piski kuuntelee ovien takana pauhaavaa ukkosta.

Toipilaan koipi ja liikkumisen apuväline.

Hiljaiseloa ja hysteriaa.

Kauan odotettu kesä on täällä, ja allekirjoittaneella ei ole mitään muuta kuin aikaa. Sohvalla vieressä pötköttävä turpea, tikattu polvi pitää huolen siitä että tänä kesänä ei ole kiire mihinkään. Kauan kaivattu kesäloma annettiin vähän erilaisen kortin muodossa; reisiluusta polvilumpioon ankkuroitu kaksi uutta nivelsidettä, jotka rakennettu reiden jänteestä. Nyt opetellaan kävelemään, juoksemaan, polkemaan pyörällä ja tanssimaan uusien osien kanssa. En pane pahakseni vaikka koko kesän paistaisi taas helleaurinko...

Blogin hiljaiselo johtuu niin yksinkertaisesta asiasta kuin internet-yhteys joka ei toimi. Tai toimii sillon kun haluaa. Mulla on nettitikku Soneralta, 4G-tikku oikeen, eli nappaa ne kaikista parhaat aallot millä surffata voi. Tai siis pitäis. Kotosalla ollessa ei toimi kuin 2G-yhteys, mikä tarkottaa sitä että kuvien ja videoiden lataus sekä jopa useampien välilehtien samanaikainen selaus saa yhteyden jumiin. Vietin kerran 45 minuuttia yrittäessäni saada tikkua yhdistämään mihinkään taajuudelle. 30 min meni yhteyden löytämiseen ja 15 min yhdistämiseen. Sen jälkeen loppui kärsivällisyys ja pistin koneen pois ennen kuin se olisi lentänyt seinään. Asiakaspalvelu Soneralla on ihan hyvää ja asiallista, siitä voi antaa positiivista palautetta, mutta valitettavasti meillä ei yhteys pelaa vaikka kerran jo ilmoittivat parannuksia tehdyn. Itseasiassa nyt näiden "parannusten" jälkeen yhteys on vielä hitaampi ja huonompi. Koko lysti maksaa 20€/kk 24 kuukauden ajan. Onneksi mahdollisuus diilin purkamiseen on annettu, eikä asiasta tarvitse taistella. Kuitenkin internetin käytön ollessa raivostuttavan vaivalloista, on viimeisenä prioriteettina ollut bloggaaminen.

Nyt kuitenkin ajatuksena oli kikkailla koneen kanssa kaikessa rauhassa lomaillessa, ja toistaiseksi liikuntarajoitteisena ja kykenemättömänä poistumaan kotoa omin voimin, aikaa on vaikka millä mitalla. Aiheitakin on takataskussa odottelemassa.

Konijänkän kotieläinpiha

Konijänkän kotieläinpiha sijaitsee Äkäslompolossa, Ylläksen juurella, parin kilometrin päässä Jounin kaupalta. Konijänkä on Suomen monipuolisin kotieläinpiha, jonka asukkeihin kuuluvat muun muassa Elmo-strutsi, Mongolian kamelit Hilma ja Hemmo, fretit Rätti ja Mymmeli, hopeakettu Smirre, ylämaansonni Aslak, aasit Pyry ja Kuura ja monta monta muuta pikkuystävää. Ja pari isompaakin. Ulkoaitauksien lisäksi kotieläinpihalta löytyy eläintalo jossa asustaa jyrsijät, linnut ja eksoottisemmat, karvattomat eläimet. Konijänkä on avoinna turisteille ympäri vuoden, talvikaudella klo 10-16 ja sesongin ulkopuolella klo 10-13.

Työpäivä jänkällä alkaa kuitenkin jo klo 8.00, aitausten siivouksella ja eläinten ruokinnalla ja juottamisella. Aamuhommien parhaiksi kavereiksi muodostuu kottikärryt, lapio ja harava, vaikkakin lapiota ja haravaa saakin keräillä pitkin pihaa, niille kun ei tunnu löytyvän kottareista sellasta ergonomista asentoo jolla ne pysyis kyydissä pihan laidalta toiselle. Työsarkaa riittää, kun ulkoaitauksia on näin nopeesti laskettuna 25. Lumisateen jälkeisinä aamuina työ sujuu nopeammin kun vastasatanut lumi peittää suurimmat sotkut alleen. Tosin minipossujen aitauksista täytyy tuolloin tehdä lumityöt, sillä pienet sorkat ei siedä pehmeää kylmää lunta. Sesongin ollessa kiireimmillään, aamuhommiin kuuluu myös talutusratsastusponin ja rekihevosen valjastus kiireistä työpäivää varten. Pihaan sytytetään tunnelmallinen tuli laavulle jossa asiakkaat voivat istuskella porontaljoilla ja paistaa makkaraa tai vaahtokarkkeja.

Kun jänkän ovet avautuvat asiakkaille, kotieläinpihalla on tarjolla aktiviteetteja perheen pienimmille; talutusratsastusta, rekiajeluita ja minimoottorikelkkailua. Lisäksi palveluihin kuuluvat ratsastustunnit, erilaiset maastoratsastusretket sekä rekiretket metsässä joen rannalla sijaitsevalle laavulle. Erityisesti ulkomaalaisille turisteille suunnattu Destination Lapland on suosittu retki, joka toteutetaan kahdesti viikossa. DL sisältää sekä ratsastus- että rekiretken, tunnelmallisen nuotiohetken laavulla ja ripauksen Lapin hiljaista eksotiikkaa. Maastoratsastusretket kestävät puolestatunnista kahteen tuntiin, ja vauhti riippuu asiakkaista. Taitavimpien ja kokeneimpien ratsastajien kanssa päästellään menemään lämminveristen, sirojen ja nopeiden hevosten kanssa, kun taas kokemattomammille varmajalkaiset ja liikkeissään tasaiset suomenhevoset, shiret ja tinker ovat varma valinta rauhalliselle käyntimaastolle.

Kotieläinpihalla työpäivän aikana hoidetaan jatkuvasti pihaa, eläimiä, tehdään illan ja seuraavan päivän ruuat valmiiksi ja siistitään tiloja. Maastoretkille valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin, sillä jopa 11 hevosen varustus samalle retkelle vie yllättävän paljon aikaa. Toisinaan taas lähtöjä on sovittu tiukaksi aikatauluksi jonka noudattamattomuudesta syntyy ruuhkaa ja sähläystä. Ajoitus on kaiken a ja o, ja tärkeää että jokainen hoitaa hommansa kuten on sovittu. Myös retkiltä palaavien hevosten vastaanotto, huolto, varusteiden purku ja huolto vievät oman aikansa. Lämpimillä keleillä reippaan maastolenkin tehneet hevoset ovat hiestä märkiä ja vaativat huolellisen kuivauksen ennen pihattoon laskemista. 

Iltahommat tehdään ennen eläinpihan sulkeutumista. Iltapäivällä eläimet ovatkin asiakkaita ajatellen virkeimmillään, ruokaa ja vettä odotellessaan. Iltahommiin kuuluu siis eläinten ruokinta ja juottaminen, roskien vieminen ja paikkojen lukitseminen. Ripeällä porukalla hommat hoituu alle tunnissa, ripeä yksi ihminen hoitaa koko pihan iltapuuhat tunnissa. 

Eläimiä pihalla on lähemmäs parisataa, pelkkiä hevoseläimiä kolmisenkymmentä. Vaikka työmäärä saattaa kuulostaa vähältä, eläinten hoito on haasteellista ja tarkkaa, ruokinnasta eläinten käytöksen havainnointiin asti.   Kaikki eläimet eivät suinkaan ole paijaamiseen tottuneita lällylelluja, vaan niiden lähistöllä on kasvatettava silmät niin selkään kuin päälaellekkin. Aitauksia siivotessa, aitauksessa ollaan villieläimen kanssa jonka reviiriä on kunnioitettava. Ihminen on saattanut rakentaa aidan rajaamaan tilaa, mutta eläin on tehnyt siitä asuttamansa reviirin, jolle astuessaan ihminen menettää kaikki tittelinsä suuremman eläimen edessä. Kameli kun ei sille päälle sattuessaan välitä onko alla jakki vai ihminen kun riehaantuu, laamaisä huolehtii vasastaan kadehdittavalla antaumuksella ja puree tai sylkee isoa ja pientä ihmistä jos liian lähelle uskaltaa, ja orivarsat ovat nuoresta iästään huolimatta jo täysikokoisen hevosen mitoissa, enkä suosittele kokeilemaan poikien leikkien alle jäämistä.

Aikani Konijänkällä on täynnä muistoja, kokemuksia, sattumuksia, oppeja, karvoja, purua, paskaa, ratsastettuja kilometreja, ja yhden sijoiltaan menneen olkapään aiheuttamia hampaiden kiristyksiä, enkä vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. Konijänkä on kuitenkin väärä paikka ihmiselle joka lähtee kausitöihin vain pitämään hauskaa, dokaamaan ja bilettämään, sillä oma ja muiden (lue: ASIAKKAIDEN) turvallisuus on omasta skarppiudesta ja huolellisuudesta kiinni. Joskus virheet voivat olla kohtalokkaitakin, mun aikanani kuitenkin kaikki karanneet eläimet saatiin kenellekkään vahinkoa aiheuttamatta takaisin aitauksiinsa. 

Rapsutuksia ja pusuja elämäni lämppärille, frediläisille, Dunilaiselle, lammaskaritsoille, ja kaikille ihanille lämpösille ja sulosille karvakavereille ja pikkuystäville. Oon sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä kokemuksesta, jota ei millään rahalla muualta olis saanut. Kasvoin henkisesti ainakin metrin verran, fyysisesti pienenin, ja varmasti yritän oppia kaikesta kokemastani vielä hyvän aikaa täällä etelässä. Jos saisin mahdollisuuden tehdä kaiken uudestaan, todennäköisesti tekisin. Hyvine ja huonoine päivineen. Kiitos!

Home sweet home.

Kotona taas. Ihana rauha ja tilaa ja siistiä! Pieniä asioita joita oppi arvostaan Lapin komennuksella.

Työt alko heti eilen, tässä iltavuoroon menoo odotellessa on hyvä nauttia mandariiniteestä Nipsu-mukista ja hengailla yöpaidassa ja villasukissa kunnes on ihan pakko alkaa pukeen työvaatteita päälle. Koiran kanssa on ehditty köllimään sohvalla peiton alla ja seuraava puuha oliskin pyykkikoneen täyttö ja ajastus että ukko pääsee laittaan puhtaat pyykit kuivuun kun tulee töistä. Ah, ihana arki!

Voisin ottaa jopa itteeni niskasta kiinni ja kirjottaa parit postaukset. Ilmeisesti blogin kävijämäärä sisältää muitakin kun ukon, ainakin tilastoista päätellen. Kiitos siitä teille!

Tänään.

Viimenen työpäivä. Sen lisäks mä pääsen hakemaan mun mieheni lentokentältä.

Miniloman alkuun on muutama hassu tunti. Tiedossa laavuilta työkavereiden kanssa, Ylläksen huiputtamista gondolihissillä (I know, rankkaa :D), rekiajelua, moottorikelkkailua ja jääravintolaillallinen. Kaiken kruunaa saunallinen hotellihuone.

Mainitsinko että me ei olla oltu edes toisilla treffeillä ennen tätä ensimmäistä yhteistä lomaa?

Kolme.

Tänään on jäljellä kolme yötä. Facebookissa toimii kaks countdownia, mun seinällä ja ukon seinällä. Oon viimeset 3 kuukautta ollut töissä Konijänkän kotieläinpihalla Ylläksen Äkäslompolossa. Ukon kanssa on lyöty hynttyyt yhteen pari kuukautta ennen lähtööni, ja sillonkin opiskelin toisella paikkakunnalla viettäen ainoastaan viikonloput kotosalla. Ja lopulta ukon kotosalla. Ja viimeset kouluviikot ajelinkin päivittäin tunnin matkan kouluun ja takasin. Se oli aikaa jonka odotin loppuvan, mutta jonka en kuitenkaan toivonu loppuvan, sillä tiesin mitä on edessä. Olin sopinut tän Lapin keikan ennen kun tapasin ukkoni. Mä oon ihminen joka pitää lupauksensa ja sopimuksista kiinni. Ukko sai siis valita jatkaakko itekseen vai ootellakko mua takas. En uskonu että se odottais. Olin ihan varma että sillä aikaa kun mä olen täällä, se löytää toisen tai kyllästyy siihen odottamiseen. Viimeset pari viikkoa me on kuitenkin yhdessä odotettu sen tänne tuloa. Ja yhdessä kotiin lähtemistä. Kaikesta huolimatta, tällä hetkellä näyttää siltä että tää reissu oli parasta mitä meille olis voinu tapahtua.

Mä haluisin ehkä vähän kertoo musta ja ukosta. Lähinnä koska se on mun elämäni tärkein ihminen. Tällä hetkellä se on myös ainoo joka tästä blogista tietää, eli ainoo joka sitä lukee. Mut joskus tätä ehkä lukee joku muukin. Kun mä kerroin sille tästä blogista ja mitä sen oon kuvitellu sisältävän, mun elämää ja meidän elämää ja asioita jotka on meille molemmille tärkeitä, ukko oli yhtä innostunut asiasta ja sain "siunauksen" aiheelle. Siks mä uskallan avata käsitettä "me" hitusen enemmän.

Me on tavattu LinnaCruising-nimisen, yhden Suomen suurimman jenkkirauta-tapahtuman ansiosta. Oltiin viime kesänä molemmat vapaaehtoistyöntekijöinä järjestämässä LinnaCruisingia. Ei, valitettavasti me ei ajeltu auringonlaskuun umpirakastuneena pariskuntana illan päätteeks, mutta mä ihastuin ukkoon siltä seisomalta kun näin kuinka se käveli kohti info-telttaa jossa työskentelin. Harmikseni en kuitenkaan päässyt jutulle ukon kanssa tapahtuman aikana saati iltabileissä sen jälkeen. Seuraavan kerran kohtasin ukon ollessani veljeni kanssa juhlistamassa 25-vuotispäivääni. Istuimme baarin terassilla veljeni kavereiden kanssa kun ukko käveli omien ystäviensä kanssa terassin ohi. Ukon intensiivinen tuijotus, ilkikurinen hymy ja humalainen heilutus saivat mut kikattamaan ääneen miehen marssiessa kohti seuraavaa baaria. No eipä tuokaan mihinkään johtanut vaikka samaiseen baariin veljeni kanssa päädyttiin, sillä risteilyaluksen hytin kokoinen baari oli tupaten täynnä jengiä, ja minä niin kovin pieni, että katosin sinne ihmismassaan. Tiesin kuitenkin että parin viikon päästä olisi LinnaCruisingporukan kiitos-bileet joihin ukko olisi tulossa, ja odotin noita bileitä kuin kuuta nousevaa. Riemukseni bongasin ukon bileistä, vaan turhaanpa sain odottaa lähestymistä. Pikkuhiljaa alkoi harmittamaan ja totesin että pitäköön tunkkinsa. Kuitenkin ystäväni yllyttämänä rohkaistuin kokeilemaan viimeistä oljenkortta: Facebook-viestiä. Seuraavana aamuna naputtelin huolitellun ja tarkoin harkitun viestin ukolle. "Näytät hyvältä mun silmään". Vau. Enkö mä tosiaan parempaan pysty? Iltapäivällä sain kuitenkin vastauksen viestiini, josta alkoi tasainen viestien vaihtelu ja illalla päädyinkin samalle sohvalle elokuvaa katsomaan. Seuraavana päivänä en ehtinyt edes töistä päästä kun ukko jo varaili leffaseuraa samalle illalle. Mua vietiin.

Meillä on ikäeroa 6 vuotta ja meitä yhdistää palava rakkaus samoihin asioihin: musiikki, amerikanraudat, moottoripyörät, rockabilly-mentaliteetti, kotona hengailu, sisustus, matkustus, liikunta. Toki kyllähän se fakta että kotona on joku tekemässä ruuan valmiiks kun tulee töistä kotiin, lämmittää miehen kun miehen mieltä. Nainen taas tuntee suurta mielihyvää kun keittiöstä löytyy modernien ruuanvalmistuslaitteiden lisäksi perusperinteinen puuhella. Win-win-tilanne ellen sanois. Kotina meillä toimii vanha omakotitalo omalla tontilla tuoreen asuntomessualueen kupeessa, jonka yläkerta on tällä hetkellä täydellisen remontin kourissa. Mun mielestä tää työnjako on aivan loistava, ukko tekee ja mä laitan pinterestistä kuvia toteuttamisen arvosista ideoista. Alakerran ja ulkoasun ukko on remontoinut itsekseen ostettuaan talon. Meidän lisäksi kodin mäeltä on löytänyt myös mun karvavauvani, pitkäkarvainen chihuahua Poju, joka toivottavasti jossain elämänvaiheessa saa leikkikaverin itselleen toisen chihun muodossa. Tai fretin. Tai lampaan. Hevosen.. Mitä noita nyt on.

Henkilökohtasesti en malta oottaa että pääsen kotiin. Tallilla odottelee maalaamosta tullut Pontiac Lemans vuodelta 69. Ukko on sitä alotellu kasaamaan mutta pakko on itekki päästä näpertään. Ei sillä että mä osaisin mutta voin sen valjastaa kesäratsukseni hyvällä omallatunnolla. Ukolla on oma lelunsa, -55 vuoden Ford f100, kavereiden kesken Fatbone. Luunvalkonen pickup jonka ensimmäinen vieraskuski, naiskuskista puhumattakaan saan kunnian olla. Jos jostain syystä kyllästysin ponuun, oon toki kantanu oman korteni meidän lelukekoon -99 vuoden Honda Rebelin muodossa. 125 kuutioinen Repe tosin on kooltaan kirjaimellisesti lelu, pieni ja näppärä vaikkakin hidas, mutta kesä näyttänee vaihtuuko violetti cruiseri isompaan sisarukseen. Uskooko kukaan jos sanon että meillä odotetaan kesää enemmän ku nousevaa kuuta?

Neljä.

Tänään on neljä yötä siihen että ukko lentää tänne pohjoseen. Neljä yötä viimeseen työpäivään elukoiden kanssa. Neljä yötä minilomaan.

Tänään on seitsemän yötä siihen että kolmen kuukauden reissun jälkeen pääsen uuteen kotiin, joka muuttuu ukon kodista meidän kodiksi. Ihan virallisesti. Kotiin jossa remontoidaan yläkertaa, sisustetaan ja leivotaan.

Tänään oli päivä jolloin aurinko paisto niin kovasti, että lumi suli noroina katoilta vedeksi, ja sulatti eläinten aitauksia niin että aamuhommissa taitaa huomenna vierähtää tovi jos toinenkin.

Hyvä päivä alottaa uusi blogi.