Keskiyön sydänkohtaukset

Tämä pieni päiväunia vetelevä pallopää aiheutti toissa yönä sydänkohtauksen kanssa-asujilleen. Päästin Pojun takapihalle iltapissalle, (mikä meillä tarkottaa sitä että tunti-pari iltaruuan jälkeen käy tekemässä isot ja pienet hädät takapihalla, ja tulee sitten raapimaan terassin ovea että päästäkää ny hyvät ihmiset hänet sisälle mikäli ei ole ehditty huutelemaan. Tämä toimenpide kestää 5-10 minuuttia.) ja kun menin huutelemaan kaveria, ei näy eikä kuulu. Huutelin ja viheltelin lisää takapihalla, ei tulosta. Menin etupihalle huutelemaan, josko olis tapansa mukaan ehtinyt tallirakennuksiin tutkimaan entistä maatilaelämää, vaan ei koiraa näy. Nyt alkoi jo oikeasti huolestuttamaan, sillä Poju pysyy normaalisti omassa pihassa, etenkin kun on pimeää ja kylmää, sillä kaveri tahtoo hyvin pian takaisin lämpöseen viltille köllimään.

KarkuriPoju päiväunilla.

Tässä vaiheessa ukkokin kaivo ittensä sängystä ylös ja molemmat paineli pihalle taskulamppujen kanssa. Huudeltiin, vihelleltiin, kierrettiin tonttia ja mettää ja metässä kulkeva pururata ja läheinen asuinalue. Ei näy. Soitin paikalliseen eläinhoitolaan jonne löytöeläimet toimitetaan ja annoin tuntomerkit toiveena että joku yksinäinen lenkkeilijä olisi osunut kohdalle ja napannut mukaansa tarkoituksena toimittaa heille. Tietenkin todennäköisimpänä pidin koiran joutuneen jonkun metsäneläimen suihin (vaikka tällä seudulla tuskin ihan kovasti niitä on, ottaen huomioon kolme uutta asuinaluetta jotka viime vuosien aikana on näille leveyksille pystytetty), tai koiran satuttaneen ittensä mettässä tai pudonneen viimeisen kerran kiveltä tai muuta yhtä positiivista. Puoli tuntia koiraa haettuani tuloksetta, palasin pihaan kiertämään vielä kerran terassin aluset ja muut normaalit piilot, mutta ei jälkeäkään. Ukko oli lähtenyt autolla ettimään, ja palasikin pihaan vähän jälkeeni. Avasi matkustajan puolen oven ja sielä etupenkillä omalla paikallaan istui reipas ja iloinen Poju.

Koira oli viereisen asuinalueen toisella laidalla jolkotellut vastaan suunta kohti kotia. Ukko kertoi että pihassa on parina päivänä pyörinyt tuntematon kissa, jonka perään Poju ilmeisesti on lähtenyt. Sisälle kun päästiin pyöri koira iloisena ja onnellisena tajuamatta yhtään minkä takia emännän naama on itkusta punainen ja nenä valuu räkää, ja odotti saavansa namia. Minä pyyhin räkää poskelta, haukuin paskapääksi ja komensin omaan sänkyynsä nukkumaan, missä köllikin koko yön omalla paikallaan emännän vieressä. Onneksi onneksi onneksi oli jo niin myöhäinen ajankohta että autoliikennettä asuinalueella ei siihen aikaan enää ole, tai ylipäänsä tällä suunnalla. Säikähdin sanoin kuvaamattoman paljon, Poju on lähes 7 vuotta ollut ystävä ja kumppani ja äärettömän tärkeä asia elämässäni, ja pelkäsin että yhteinen taival katkeaa aivan liian aikaisin. Onneksi tällä kertaa loppu hyvin kaikki hyvin, ja mikäli se minusta on kiini, toista kertaa ei tule.